Voimakas flunssa riepottelee minua vapun kynnyksellä. Ihmettelen, mistä sen olen onnistunut poimimaan - kuukauden päivät ovat vasta edelliskerrasta. Samapa tuo. Olen käyttänyt luolautumisaikani luovuuteen.

Maalausteline on vinossa ja se kannattelee keskeneräistä mielikuvitusmaisemaa. Vieressä ovat nuotit, mutta tulkinta on ottanut huomattavasti vapauksia alkuperäisestä stemmasta. Tämä on nyt kolmas työstämäni maalaus Uuden Elämäni aikana ja ihmettelen, miksi se on jälleen täysin erilainen kuin molemmat edeltäjänsä. En ole vielä niin taitava, että osaisin loihtia mieleni kankaalle juuri niin, kuin haluan. En myöskään ole valokuvantarkka pensselikäsi, joten ihmettelen, miksi molemmista puutteistani huolimatta sohaisuni tuottaa syvänlaatuista mielihyvää.

Ensinnäkin, maalasin tänään Joonan vierellä. Rakkaani läsnäolon rauhoittava vaikutus maksimoitui, kun hänen pikkutarkka työskentelynsä imi selvästi kaiken turhan pois ilmapiiristä. Sain tartunnan - Joonan keskittyneisyys ja rauha opettivat minut valitsemaan tällä kertaa pienimmän omistamani pensseli taivaan suurten linjojen maalaamiseen, enkä tällä kertaa ahnehtinut sekoittamaan liikaa maaleja kerralla. Ihmeen järjestelmällisesti jaksoin harkita jokaisen siveltimenvedon ja pitkän näpertämisen ja luovien tekniikkaratkaisujen kautta huomasin, että jälki oli täsmälleen yhtä haaveileva kuin mielialanikin.

Sain tänään luettua viimeiset sivut John Daido Loorin kirjasta Zen ja luovuus (jonka Joona usein harhautuu lukemaan "zen ja luovutus").  Koulussa ryhmäkoodauksessa tajuan yleensä hämärästi, mistä itseäni paremmat koodarit puhutaan, mutten osaisi itse artikuloida puhuttuja lauseita uudelleen. Samaan tapaan kirjaa lukiessani tajusin syvällä tasolla, mitä kirjoittaja tarkoitti, mutta se kosketti minua kuin runo - abstraktisti ja tavallisuudesta poiketen. Kuten luotan lahjakkaisiin koodarikavereihin luotan myös tuohon hämärään mutta merkitykselliseen sanomaan, joka mielestäni muistuttaa kuulijaansa totuudesta.

Kirjassa sanotaan, että dualismi ja ennakointi kangistavat mielen kykenemättömäksi luottamaan todellisuuteen. Taisin tänään maalatessani suunnitella ja improvisoida niin, että suunnitelmat rohkaisivat mieleni rentoutumaan ja tekemään oikein. Tähän mennessä olen vain sutinut jotain pikkupaniikissa siitä, etten onnistukaan vuorimaiseman maalaamisessa. Nyt otin pieniä askeleita tietoisena siitä, ettei minun tarvitse tehdä kuin pieni palanen kerrallaan ja luottaa siihen, että siitä kehkeytyy jotain hienoa.

Oloni pahenee. Tämänvuotinen vappukarnevaali taitaa mennä minulta pahemman kerran ohitse. Katsotaan, mitä tapahtuu.